mitä helvettiä.

Siis mun on joku pakottava taas purkautua yhdestä maailman epäkohdasta: PUTOUS.

En mä tiedä, mutta siis se alkaa olla jotenki kulunut ohjelma eikä ne näyttelijät keksi enää uusia hahmoja. Ja sitten tää kaikkien rakastamat Aku Hirviniemi ja Riku Nieminen, ihan pakko sanoa ettei putous perustu enää muuta kun niiden perseilyyn. Eikös se nyt ole ihan yhdentekevää mitä ne siellä lavalla pyörii, niin kaikki tykkää.
Pakko sanoo kyllä, että Akulla on ollut hyviä hahmoja omasta mielestäni aina tähän vuoteen asti. Joten tässä se nähdään: Tekee se miten paskasti tahansa mitä tahansa niin sehän on kolmeen parhaan joukossa vähintään.
Rikunkin hahmot on ollut ihan hauskoja ja on myös tänä vuonna oon pitänyt siitä Veli Sikiöstä, vaikka se tosiaan toistaa turhan paljon itseään eikä kuitenkaan kuulu ihan niiden parhaiden joukkoon kuitenkaan.

No mutta mun syvällinen ja väsynyt pohdinta ei kuitenkaa ees alkanu näistä hahmoista jne.. Vaan tästä ihme homoskandaalista.
Siis tää nyt ei koske putousta huonolla tavalla, mutta siis MITÄ?!?!?!? Putouksessa on heilulteltu lappua missä lukee "Aku on homo" ja kauhistuneet vanhemmat on soittanu johonki iltalehtee mihin lie kui kamalaa se on. Siis me eletään vuotta 2013.... Eikö nykyää homous oo ihan täysin normaali asia? Tai maailma on kuitenki suvaisevaisempi. Ja eskarilainen kysyy äitiltää sitten mikä on homo, niin mikä siinä on nyt niin järjettömän kamalaa? Vielä kun putouksen vitseissä on niin paljon kaikkea muuta häröä nii pakko kysyä, että miks helvetissä ne ei kauhistele sitä alapäähuumoria ja muuta sellasta häröyttä, vaan yhtä helvetin homo sanaa? 
Siis DAFUQQQ mun ajatusmaailma ei vaan riitä tähän. Se eskarilainen saa tietää kuitenkin kohta koulussa viimestään mikä se homo on.
Ja mun mielestä lapset pitäis kasvattaa nykypäivänä niin, että ne ajattelee sitten jo ihan varhain että se on ihan normaalia että on joko kaks isää, kaks äitiä tai sitten "normaali" äiti ja isä. Koska siis tää nyt on vaan mun mielipide mut tällälailla maailmasta saadaan sitten kenties suvaitsevaisempi taas.

Ja lisää homoaiheesta, tätä nimittäi tulee kokoaja vaan lisää mieleen.. Mutta siis en ymmärrä sitä, kun ihmiset sanoo että kahdelle saman sukupuolen edustajalle ei saisi antaa lasta koska lapsi tarvitsee sekä isän, että äidin. Niin minkätakia? Eikö se ole pääasia, että lapsi saa rakkautta ja siitä välitetään? Ja tilanteessa, jossa perhe saa lapsen ja vaikka isä kuolee tai karkaa matkoihinsa niin pitäisi samalla logiikalla ottaa se lapsi pois yksinjääneltä vanhemmalta. Eihän sillä ole silloin kuin se toinen vanhempi ja isä tai äiti jää näkemättä. Kappas.
Ja toinen mitä ihmiset sanoo homojen adoptio-oikeudesta "mutta kun homoparit voi kasvataa vain homolapsen"?!?!???!?!?!MITÄ!?!??!?  Mitä... Minkä.Helvetin.Järjen.Mukaan. Koska siis ensinnäkin kyllähän lapsesta voi tulla homo myös, jos sen kasvataa äiti ja isi, niin miksei kahden samansukupuolen edustajan lapsesta voisi tulla heteroa? Mitä helvetin väliä sillä muutenkaan on mikä siitä lapsesta tulee? Se on sen lapsen oma "valinta", eikä niiden vanhempien. Ja uskon, että kaikki tervejärkiset vanhemmat eivät yritä pakottaa lastansa kasvatuksen avulla heteroksi taikka homoksi.

Kiitos olen taas avautunut.
It's okay to be okay.

valvotun yön jälkeistä paskaa.

Mä tein lupauksen: lopetan tän syömispelleilyn, rupean syömään kunnolla ja käyn salilla.
No mitä tästä nyt sanois? Eilen armottomien mättöjen jälkeen ei oikeastaan edes tehnyt mieli oksentaa. Mutta silti ajattelin, että pidän vain kerran viikossa päivän jolloin saa syödä kaikkea mättöä. Nyt vain taivoite on, että saan syötyä terveellisesti ja monipuolisesti, koska tiedän etten voi pelleillä ruuan kanssa jos meinasin tosissani salilla käydä.
Tavoitteena terveellinen elämä.
En tiedä mitä tästäkään tulee.
Mittasin painoindeksini, se oli 16. Miksi peili näyttää, että se olisi 40? Eihän se nyt koko totuttaa kerro, mutta silti eikö tuon 16 pitäisi merkitä jotain sairaanloista alipainoa... Musta tuntuu, että läskit pursuaa joka paikasta. Tiedän myös, että tää kaikki johtuu mun typeristä kauneusihanteista. Ne ei ole mitään mediasta luotuja, mutta silti mun sairaassa mielessä vain kylkiluut on kaunista.
Mun pitäis siirtää tää nyt siihen, että lihakset on paljon terveemmän ja paremman näköistä, en vain osaa ajatella niin.

Oon taas jossain ristiriidassa itteni kanssa. En tiedä mitä tehdä, oon päässy siihen tilaan missä voin olla syömättä päivän jos toisenki silloin kun se on kiinni vain mun tahdostani... On vaikeampaa aloittaa syöminen normaalisti uudestaan.
Tänään oon juonut kupin kahvia ja syönyt välipalapatukan. Oon ollut vasta vähän yli tunnin hereillä ja tuo välipalapatukka tuntuu vain olevan liikaa.... Myös maitokahvissa, koska se oli kevytmaitoa.
Oon vaan niin sairas, eikä apua näy.

Mutta jostain asiasta voin olla ylpeä en ole viillellyt kuukauteen.
Pari kertaa oon istunut veitsi kädessä miettien kaikkea mahdollista paskaa elämässäni, mutta aina oon onnistunut silti laittamaan sen pois.
Nyt pitää pysyä tämän asian kanssa vahvana, on se kivempi olla kesälläkin t-paita päällä kuin peitellä. kokoajan lisääntyviä haavoja. Nyt on vain arpia, jos ne ei ehdi kesään mennessä peittyä toisesta kädestä täysin niin ajattelin sukulaisten luokse menessä laittaa käteen siteen ja sanoa, että venäytin sen jossain. Uskottavuus voi mennä jossain vaiheessa, mutta mielummin niin. En halua satuttaa.

mutta luoja jos suo, kerran takaisin tuo

 Päivän soittolistan ykkösbiisi! Tää vaan koskettaa mua, tää saa mut melkeinpä kyyneliin. Mun tekisi mieli linkata tää K:lle.

Ja tässä kakkosbiisi! Tääkin on vaan yks parhaista suomalaisista. Tästä tulee mieleen niin paljon muistoja siitä ajasta, kun menetin mun lapsuuden parhaan ystävän. On se vielä elossa olettaisin, mutta ei olla puhuttu vuosiin. Viime kesänä nähtiin vilaukselta... Kumpikaan ei sanonut sanaakaan.
Nyt tekisi kuitenkin mieli linkata tämänkin K:lle.
-----

Well... Who the fuck is K?
Mä en kehtaa tänne kirjoittaa tietenkään ihmisistä niiden oikeilla nimillä, joten jätetään nimet vain yksinkertaisesti alkukirjaimiin tai lempinimiin. Mutta K on ihminen, josta puhuin viime postauksesta. En osaa sanoa mikä se on mulle, ehkä kaveri, ehkä ystävä. Joskus ollaan kuin parhaat kaverit ja joskus ollaan kuin ei tunnettaiskaan toisiamme.. Mutta K on kuitenkin se ihminen, joka ei jätä mua yksin porukassa ja se jonka kanssa voi jutella henkeviä. Se jonka kainalossa voisi nukkua ilman, että mielessä kävisikään mitään muuta. Sen kanssa ei tule sellaisia awkward momentsei.

Ja koko päivän mun ajatukset on pyörinyt K:ssa. Mua ei huvita tehdä mitään.
Positiivisiäkin asioita tässä on: Ei ole huvittanut syödä.
Oon syönyt vain jukurtin ja sen mitä äiti pakotti, eli salaattia, raejuusto ja vähän kanaperunajotainmömmöä.

Sekin tuntuu paljolta.

Mutta ajatellaan positiivesti, ei kannata jättää elämäänsä yhden ihmisen varaan :) Selviän kyllä eteenpäin, vaikka tuntuukin siltä että olisin ollut 50 vuotta naimisissa ja puoliso olisi tappanut itsensä.
Vaikka siis kyse ei ole tässä minkään seurustelusuhteen päättymisestä, vaan tärkeän ihmisen menettämisestä.
Kyllä tää tästä paremmaks muuttuu ehkä, K jopa lupas nähdä mua torstaina.

and again we try to just stay alive

Asiat muuttuu, ihmiset muuttuu.
Mä oon tällänen hetkellä niin peloissani, itkettää, ahdistaa, mä tärisen täällä eikä nukkumisest ole toivoakaan. Mä oon menettämässä taas yhden ihmisen mun elämästä, ihmisen jolle pystyi kertomaan asioita ja joka ymmärti mua aivan uudella tavalla. Jollain kieroutuneella tavalla mä rakastan sitä. Se oli mulle lähestulkoon sukua ja nyt se on vain poissa. Vaikkei kyse olekkaan mistään kuolmesta, musta tuntuu siltä. Ilmaan heitellään taas näitä yleisimpiä valheita "Ei se mitään, mä oon ihan okei", "Kyllä me pidetään vielä yhteyttä".... DON'T FUCKING GO, PLEASE. Ainut, joka sai mut pysymään järjissäni, koska osas aina sanoa mun näkemyksiin fiksumman näkökulman. Ainut joka koskaan sanoi "Hei kyl me susta välitetään, mä ainakin". Ainut.
Vasta kun menettää jotain, niin tajuaa miten paljon onkaan omistanut... Ehdimpä ainakin kertoa, että se on rakas. Kännissä, mutta eipä se mielipide ollut aamulla mihnkään muuttunut.

Samalla tavalla minä rakastan sinua.
Yhtä varmasti kuin vuoret seisoo paikoillaan.
Ja kaikki muistuttaa sinusta,

nämä seinät, nämä tapetit.
Hengitän sinua tämän asunnon vankina.
Sängyssäni voin haistaa vielä tuoksusi.
Ja aivan varmasti, yhtä varmasti kuin vuoret seisoo paikoillaan.

Me tullaan vielä kohtaamaan.

kaupunkien valot mulle huutaa

Nyt tää blogi keskittyy mun masennukseen ja syömisen kanssa vammailuun, tai no niin tähänkin asti. Kuitenkin, en vieläkään rupea kirjoittamaan omalla nimelläni, en laita tänne omia kuviani jne. Sen aika tulee joskus. 

Tää viikonloppu oli ahdistava. Viiltely vaikeuttaa niin paljon elämää. Olin serkkujen luona yön yli, jouduin tottakai nukkumaan pitkähihainen päällä tekosyynä mulla on kylmä. Serkku taas hikoili vieressä, tai niin mäkin mutta.. Ei vaan voinut. Toivon niin, että nää arvet käsistä on kulunut kesään mennessä niin paljon, ettei niitä erota ellei katso tarkemmin. Jaloilla ei ole niin väliä, en tykkää muutenkaan liikkua shortseissa. Ruskettuessa tosin arvet näkyy vain paremmin, en kyllä rusketu helposti ainakaan paljoa mutta silti. Pelottaa.

Vasta nyt kun mun pahin viiltely on mennyt ohi oikeesti tajuan kuinka paskaa se on myös sen jälkeen kun on lopettanut. Syksyllä vielä pystyin sanomaa, että oon koukussa viiltelyyn. Se kuullostaa niin typerälle ja muuta. Nyt se on vain joku haamu, joka seuraa ja huutaa tartu veitseen. En vain enää sorru siihen niin usein. Yritän aina löytää paremman keinon purkaa pahaa oloa. Koska itsensä satuttaminen on kaikista huonoin.

Oli tosi ankeeta palata kotiin kuitenkin hyvän viikonlopun jälkeen. Musta tuntuu jotenkin, että mun sydän vetää mua etelä-suomeen. Aina kun meen sinne tunnen jollain tavalla kuuluvani sinne, jonnekin. En oo koskaan oikeestaan kuulunut täälläkään mihinkään tiettyyn porukkaan, mulla on vain random kavereita ja muutamia hyviä ystäviä. Nekin kaikki liikkuu muuten eriporukoissa, en kuulu edes kenenkään niiden mukaan.
Kesällä mulla olisin tavoitteena oikeesti muuttaa vittuun täältä. Aloittaa uusi elämä, jossain toisessa kaupungissa. Ehkä sitten joskus aikanaan oonkin valmis alottaa myös bloggaamisen omissa nimissäni. Ehkä joskus. Täällä en oo siihen valmis, täällä mun on vaan niin vaikea hengittää.

Ainut ongelmahan tässä on tietenkin raha, tartteen luultavasti elämiseen kaikki mahdolliset tuet ja opintotukee mun ei ole mahdollista saada. Muista en tiedä. En kuitenkaan niistä asioista tänne kehtaa enempää kirjottaa, mut meen juttelemaan mun uuden "terapeutin" kanssa niistä.
Se "terapeutti" on muuten tän viikon isoin plussa. Se on siis yksi nuorisotyöntekijä, joka haluaa vapaaehtoisesti omalla vapaa-ajallaan viettää mun kanssa aikaa. Kyseessä on siis suhteellisen nuorehko henkilö, joka aina soittelee mulle että millon kävisi vaikka kahvilla käynti. Sitten voisin kertoa kaikkia mielenpäällä olevia asioita. Ajatus on toki lämmin, mutten tiedä mitä tästä tulee koska tapasin tällä viikolla henkilön ensimmäistä kertaa. Ei se tosin oletakkaan mun kertovan koko elämäntarinaani, mutta haluaa vain olla jonkinlainen tuki. Suostuin siis tähänkin.

joten SISKO TAHTOISIN JÄÄDÄ MUTTA MOOTTORITIE ON KUUMA KAUPUNKIEN VALOT MULLE HUUTAA TAHTOISIN SELITTÄÄ MUTTA LAIVA ODOTTAA SÄ OLET MULLE UNELMAA MUTTA MAAILMA ON TOTTA.